Jalkapallo
Sulkapallo
Lentopallo
Kuntoliikunta

Tervetuloa seuramme sivuille

Monet mahdollisuudet liikkua

Liikunnan harrastamisen olosuhteet ovat parantuneet Espoossa menneinä vuosikymmeninä huomattavasti. 90-luvulla oli melko harvinaista päästä pelaamaan tekonurmikentille, varsinkaan juniori-ikäluokissa. Keski-Espoon hiekkatekis ja Laaksolahden halli olivat aikanaan Espoossa harvinaisuuksia. Onneksi olosuhteet ovat kehittyneet, vaikka kehittämistä toki edelleen on. Kuitenkin kuhmuraiset, sateella vesilammikoita täynnä olevat koulujen hiekkakentät ovat vähenemään päin. Talviaikaan löytyy jo useampi hyvällä huollolla toimiva tekojää luistelun ystäville ja vannoutuneet futarit pääsevät pelaamaan halleihin ja kupliin.

Espoo tarjoaa myös monia mahdollisuuksia liikkua luonnossa niin kesällä kuin talvellakin. Keskuspuisto-Olari-kierroksesta tuttu keskuspuisto tarjoaa luontopolkuja, kivituhkaratoja ja hiihtolatuja monia kilometrejä. Uimahallitilanne on parantunut, kun uusi Matinkylän uimahalli on avautunut. Ehkäpä Tapiolan hallikin vielä saadaan käyttöön.

Sisälajien ystäville on myös tarjolla mahdollisuuksia: tennistä, padelia, sulkapalloa, sählyä. Löytyy mistä valita.

Kannustan jokaista tekemään joko uuden vuoden lupauksen tai lupauksen loppuvuodelle. Kokeile jotain uutta lajia espoolaisessa ympäristössä. Suosittelen padelia, vaikka sitä ei Olarin Tarmon valikoimasta löydykään, ainakaan vielä.

Liikunnallista kevättä ja kesän odotusta!

Terveisin Sebastian Kotonen,
Puheenjohtaja

Toiminta-ajatus

Seuran tarkoituksena on harjoittaa sekä harrastus-
että kilpailutoimintaa kohtuullisin kustannuksin.

Seuran toiminnassa painotetaan kuntoliikuntaan, terveysliikuntaan sekä perheliikuntaan.

Arvot

“Liikuntaa kaikille”

“Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus”

“Suvaitsevaisuus”

Sosiaalinen media

Ajankohtaista


Keskuspuisto-Olari kierros 6.5.2023.

Jäsenille

Jäsenkirje 2022
Lataa

Seuraa meitä Instagramissa:

Tuloksia

Miehet Seiska
OT-77 - HeKuLa 4-0

VirriO 6, 24
Oma maali 29
Nenonen 32

Jalkapallo

Yhteyshenkilö:
Tuomas Nenonen
040 578 2108
tm.nenonen[at]gmail.com

 
Lisätietoja

Sulkapallo

Yhteyshenkilö:
Jussi Peltoniemi
050 313 3379


AIKUISET MATALANKYNNYKSEN SULKAPALLO

Finno Skolan

lauantaina 16.30–18.00.

Lentopallo

Yhteyshenkilö:
Toimi Toivonen
050 444 3355
toimi.toivonen.tt[at]gmail.com


AIKUISET

Eestinkallion koulu

maanantaina 20.00–21.30.

Iivisniemen koulu

perjantaina 19.30–21.30.

MAAHANMUUTTAJAT

Mattlidenin yläkoulu

perjantaina 18.00–19.30.
sunnuntaina 15.00–17.00.

KUNTOLENTOPALLO

Matinlahden koulu

keskiviikkona 20.00–21.30.